Lahjoitustavaran vastaanotto on alkanut Vantaalla

Sijainti:
Horsmakuja 1, 01300, Vantaa

Vantaan Tikkurilaan loppukesästä avattava Punaisen Ristin Kontti-tavaratalon lahjoitustavaran vastaanotto on alkanut.

Lahjoitustavaroita otetaan vastaan rakenteilla olevassa tavaratalossa, Horsmakuja 1, maanantaista perjantaihin kello 9-15. Konttiin toivotaan lahjoituksena puhtaita ja hyväkuntoisia, kodinesineitä ja -tekstiilejä, vaatteita, lastentarvikkeita ja leluja, kirjoja sekä urheiluvälineitä.

  • Tilojen remontointi on edistynyt hyvin ja pääsemme piakkoin rakentamaan lajittelu- ja käsittelytiloja, sekä kalustamaan ja täyttämään myymälää. Kierrätystavaramyynnistä johtuen tavaratalon saattaminen avajaiskuntoon vie enemmän aikaa kuin tavallisessa tavaratalossa, jossa myydään uutta tavaraa. Meillä tavarat tarkastetaan lahjoitusten vastaanotossa, mutta myös tavaralajittelun yhteydessä. Lisäksi tavarat huolletaan tarvittaessa, esimerkiksi tekstiilit silitetään ennen myyntiä, perustamispäällikkö Leevi Heimonen kertoo.

Konttiin tarvitaankin myös myymälä- ja varastokalusteita, jotka eivät tule myyntiin vaan käyttöön tavaratalossa. Myymälä- ja varastokalusteita tarvitaan jo tavaratalon rakennusvaiheessa. Myymäläkalusteiden lahjoittajan kannattaa olla etukäteen yhteydessä Vantaan Kontti-tavaratalon henkilökuntaan ja kysyä myymäläkalustetarpeesta.

Myyntiin tarkoitettujen huonekalujen vastaanotto alkaa kesällä, jolloin käynnistyy myös huonekalujen noutopalvelu. Noutopalvelu hakee veloituksetta huonekalut ja suuremmat lahjoituserät lähialueelta.

Kontti-tavaratalo ei vastaanota myyntikelvottomia tai tavaratalon tuotevalikoimaan kuulumattomia tavaroita, esimerkiksi atk-laitteita tai isoja kodinkoneita.

Lahjoittajat tukevat SPR:n toimintaa

Lahjoittamalla tarpeettomat, mutta hyväkuntoiset tavarat on mukana auttamassa tukea tarvitsevia, sillä Kontin tuotto käytetään Punaisen Ristin avustustyöhön Suomessa ja maailmalla. Lahjoitukset päätyvät joko myyntiin Kontissa tai ne lähetetään kansainvälisenä vaateapuna mm. sotien ja luonnonkatastrofien uhreille.

Lahjoituksen kunto kannattaa tarkistaa etukäteen, sillä ainoastaan hyväkuntoisten lahjoitusten avulla Punaisen Ristin auttamistyö on mahdollista Suomessa ja maailmalla. Likaiset ja rikkinäiset lahjoitustavarat tuovat Kontille jätekustannuksia, jotka vähentävät avustustyöhön ohjattavan tuoton määrää.