Lappeenrannan Kontista työmarkkinoille myynnin ammattitutkinnon avulla

Sijainti:
Kauppakatu 61, 53100, Lappeenranta

Haku työttömille suunnattuun koulutukseen on alkanut

Näin haet koulutukseen
  • Koulutus on tarkoitettu työttömille työnhakijoille, joilla on mahdollisuus korkeimpaan korotettuun palkkatukeen
  • Hakuaika jatkuu elokuun loppuun
  • Koulutukseen voi hakea työ- ja elinkeinotoimistossa henkilökohtaisen työvoima-asiantuntijan kautta
  • Lopulliseen koulutusryhmään valitaan 10–15 henkilöä

Lappeenrannan Kontti-kierrätystavaratalossa alkaa syyskuussa myynnin ammattitutkintoon johtava koulutus. Tutkinto suoritetaan osa-aikatyön ohella, joten opintojen aikana kurssilaiset saavat työkokemusta kaupan alan tehtävissä.

Noin puolen vuoden mittaisen koulutuksen aikana opiskelijat työskentelevät Kontissa käytännön taitojaan kartuttaen. Kokemusta kertyy kassan käytöstä ja asiakaspalvelusta. Teoriaopinnoille on varattu yksi päivä työviikosta, työllistämisen projektipäällikkö Taina Kettunen kertoo.

Lappeenrannan Kontista on valmistunut aikaisemmin kolme myynnin ammattitutkinnon opiskelijaryhmää. Koulutukseen liittyvät teoriaopinnot toteuttaa SAMPO ja ammattiin valmistavat näytöt suoritetaan Kontissa.

Konttiin rekrytoidaan työnhakijoita, joilla on mahdollisuus korkeimpaan korotettuun palkkatukeen. Työllistämisasioissa Kontti tekee tiivistä yhteistyötä työvoima-asiantuntijoiden kanssa. Kaakkois-Suomen ELY-keskus tukee Lappeenrannan Kontin työllistämistoimintaa kolmevuotisella hankerahoituksella.

Lappeenrannan Kontti