Lahden Kontti viimeistä viikkoa auki Rauhankadulla

Avajaisia vietetään Ajokadulla 3.10.

Lauantaina 22.9. suljetaan Punaisen Ristin Lahden Kontti-kierrätystavaratalo nykyisessä osoitteessa, Rauhankatu 10. Kontti avataan uudessa osoitteessa, Ajokatu 65, keskiviikkona 3.10.

- Suljemme Kontin lauantaina kello 15. Sitten pidämme puolentoista viikon muuttotauon ennen Ajokadun myymälän avajaisia, Kontti-päällikkö Rainer Ihatsu kertoo.

Muutoksia lahjoitustavaran vastaanotossa

Myös lahjoitustavaroiden vastaanotto Rauhankadulla päättyy lauantaina. Sulkuaikana lahjoitustavaroita otetaan vastaan Ajokadulle rakentuvan myymälän lastauslaiturin kautta maanantaista perjantaihin kello 9-15. Avajaisten jälkeen lahjoituksia otetaan vastaan normaalisti tavaratalon aukioloaikojen mukaan.

Kontti-keräyslaatikko on lisätty Ajokadun myymälän piha-alueelle. Keräyslaatikkoon lahjoituksia voi jättää mihin vuorokauden aikaan tahansa.

- Ajokadun lisäksi Kontti-keräyslaatikko löytyy Citymarket Paavolan, Kauppakatu 13, ja Hollolan S-marketin, Keskuskatu 6, piha-alueelta. Aiemmin Heinolassa sijainnut keräyslaatikko on poistettu, Ihatsu kertoo.

Noutopalvelu toimii normaalisti myös sulkuaikana. Lahden keskustassa, Vapaudenkadulla toimivassa Kontti-Putiikissa ei ole lahjoitustavaroiden vastaanottoa.