Joululahja Kontista on harkittu valinta

Nostalgiset lahjaideat esillä joulumaassa 23.12. saakka.

Nostalgiset joululahjaideat esillä Kontin joulumaassa

Joulusesonki näkyy myös Kontti-kierrätystavarataloissa. Joulukoristeiden lisäksi Kontista ostetaan yhä enemmän kierrätettyjä lahjoja. Lahjan etsintää helpottaa Kontin nostalginen joululahjavalikoima, joka sisältää esimerkiksi laadukkaita tekstiilejä, kirjoja, taidelasia sekä vintage- ja retrotuotteita.

Vintage ja retro sopivat lahjapakettiin hieman kuluneenakin, sillä käytön jäljet ovat vain luonnollinen osa vanhan esineen historiaa.

-      Kontissa voi tehdä aikamatkan lapsuuteen - meiltä löytää muistoja herättäviä persoonallisia esineitä. Sopivan lahjan löytyminen kierrätettynä on ihana sattuma, joka tuottaa hyvää mieltä myös antajalleen, Kontti-ketjun tuotepäällikkö Kristiina Räty kiteyttää.

Kierrätetyn lahjan antaja tuntee yleensä hyvin lahjan saajan mieltymykset – Kontista ostetaan joululahjoja perheelle tai lähimmille ystäville. Onnistuessaan kierrätyslahja herättää muistoja ja kertoo samalla osapuolten läheisyydestä tai yhteisestä menneisyydestä.

Kierrätettyjä lahjoja suosivat myös asiakkaat, jotka haluavat kertoa lahjallaan arvomaailmastaan. Monet ostavat kierrätystavaraa lahjaksi ekologisista syistä, kun taas osa haluaa tukea hankinnoillaan Punaisen Ristin avustustyötä.